sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Huulirasvatehtailua ja isänpäivää


Kuten aina viikonloppuisin, herään koirien kanssa ennen muita. Tänään ehdin selailla muutamia vanhoja joululehtiä ja fiilistellä aamuyön hämärissä ennen kuin siirryin koirahommiin. Kotihommatkin aluille, ja tuore leipä tekeytymään. Leivon ainakin toiselle viikonloppuaamulla tätä nopeasti ja yhdessä astiassa valmistuvaa herkkua. Tämä ohje on Tupperwaren Ultrapro -vuokaan, enkä ole kokeillut toimiiko miten hyvin muissa astioissa.

3dl kädenlämpöistä vettä
1/2 palaa hiivaa tai pussillinen kuivahiivaa
1tl suolaa
5dl vehnäjauhoja
1dl grahamjauhoja 
kourallinen auringonkukansiemeniä (voi jättää poiskin)
1-2tl öljyä

Mittaa vesi, hiiva ja suola astiaan ja sekoita. Lisää vehnäjauhot ja sekoita tasaiseksi. Sitten grahamjauho ja siemenet ja lopuksi öljy. Ripottele pinnalle hieman grahamjauhoja, niin tulee kiva pinta. Kohota vesihauteessa vartin verran tai pöydällä puolisen tuntia kansi päällä. Sen jälkeen uuniin noin puoleksi tunniksi 225 asteeseen ja edelleen kansi päällä. 

Helppo ja todella maistuva leipä, suosittelen kokeilemaan. 


Pakkasilla aina meidän perheessä huulet tuppaa rohtumaan, ja tänä vuonna olin ajatellut tehdä huulirasvat itse. Tarvikkeet tilasin netistä; purkit pakkaustukku.fi:stä ja muut ainekset Pienestä tuoksukaupasta. Aamupalan jälkeen perheen pojat lähtivät isien ja poikien yhteisiin jääkiekkotreeneihin ja me Siirin kanssa pystytettiin huulirasvatehdas. 


1rkl mehiläisvahaa (kosmetiikkalaatu)
2,5-3rkl öljyä (itse laitoin toiseen erään kookosrasvaa ja toiseen kookosrasvaa sekä oliiviöljyä) 
muutama tippa aromiöljyä 

Vaha ja öljy laitetaan vaikka lasiastiaan, joka nostetaan vesihauteen päälle, kunnes ainekset sulavat. Sitten lisäillään aromiöljyä oman maun mukaan. Meidän tuoksuina oli vaniljasokeri ja suklaatryffeli. Ihan huumaava tuoksi tuli. 



Ja sitten neste kaadetaan purkkeihin. Valmista! Todella helppoa ja kivaa. Isänpäivän vieraat saivat näitä tänään matkaansa, ja meidän perheessä jokaisella on oma rasvapurkki jo käytössä.



Näitä riittää vielä monelle ystävälle annettavaksi. Siiri vie myös opettajalle purkillisen. 




Hyvää ruokaa perheen kanssa ja ensimmäiset glögit ja tortut. Rentoillen isänpäivää ja sainpa samalla isäni suostuteltua maalaamaan Aaronin huoneeseen ostetun puisen parvisängyn. Siitä laittelen varmasti kuvia myöhemmin. 


Jouluvalot on löytäneet paikkansa, nerokas olen jos niitä vielä jonnekin saan mahtumaan. :) 



Nyt saunaan ja sitten odottaakin jo tuleva viikko, joka on jälleen kerran tupaten täynnä. Loppuvuodelle ei ole juurikaan luppoaikaa odotettavissa, mutta pitää yrittää nipistää pieniä lepohetkia sinne tänne. 

Ihanaa isänpäivän iltaa,


Hannis