sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Kengurutyynyjä


Pitkästä aikaa täällä! Miten aika meneekin niin nopeasti? Huomasin kauhukseni, että viimeisin postaukseni on maaliskuun viimeiseltä päivältä. Sen verran liikkuvia osia tässä arjessa, että pakko on välillä jostain tinkiä. Pahoittelen ja samalla kiitän kuitenkin aktiivisia kävijöitä. :) 

No mutta, perjantaina alkoi kauan odotettu kesäloma ja ajattelin hoitaa heti yhden kesälomalle siirtämäni asian pois päiväjärjestyksestä. Koirat tarvitsee uusia kengurutyynyjä ja  surautin niitä juuri kolme kappaletta. Ja siis kengurutyynyiksi sanon näitä, joihin koira pääsee väliin nukkumaan. 


En tosiaan ole taivaan lahja ompelulle, joten osaavat sulkekoon silmät. :) Ompelen näitä tyynyjä ja muita päällisiä koirille yleensä Ikean fleecepeitoista, jotka maksava huimat 3,95€ / kpl ja niissä on valmiina jonkinlaiset koristelutkin reunassa. 

Yhdestä peitosta tuli päällinen kolmeen tyynyyn ja Ettan jo tuolla petailee omaansa nukkumiskuntoon. 


Tässä Coco näyttää miten mukava kengurutyynyn sisällä on torkkua. Kaksi päivää tämän kuvan ottamisen jälkeen Coco muuten synnytti kolme pentua, ja ne ovat nyt 3-viikkoisia.



Lisäksi tein virkattuihin peteihin uuden pehmustetyynyt, ja kahteen pyöreään pehmustetyynyyn kului

toinen Ikean peitto. 




Kesken työskentelyvaiheen oli muutama apuri "auttamassa" .




Ja kun sain tyynyt paikoilleen, niin Cora ja Manta valtasi omat paikkansa heti. 







Odottelen, että kauneusunet on ohi, jotta saan vietyä sängyt vielä omille paikoilleen. 



Manta on sitä mieltä, että voin ihan rauhassa tehdä jotain muutakin, koska siihen menee vielä hetki. :)


Hernettä välillä suuhun, että jaksaa touhuilla. Nämä hupenee yleensä aika nopeasti. 


Meille on muuten reilu kuukausi sitten muuttanut Hulda-neiti chihuahua-laumamme jatkoksi. Mainio tapaus, ja aikamoinen riiviö. :) 


Hyvää sunnuntain jatkoa!! Minä lomailen, ja piut paut välitän viikonpäivistä.



Hannis