perjantai 4. maaliskuuta 2016

Rautasänky


Nyt tulee pitkästä aikaa paljon kuvia. Lomatunnelmissa innoistuin päivittämään olohuonetta keväisempään tunnelmaan. Ja kaiken touhuamisen aiheutti rautasänky....

Ostin sen jo viime vuonna, mutta paikkaa sille ei heti löytynyt, vaikka monta suunnitelmaa olikin.

Meillä oli olohuoneessa aiemmin Ikean Ektorp-divaani. Valkoiseen kankaaseen oli tullut tahra, joka ei lähtenyt millään pois, ja tietenkin päällisen ja koko divaanin valmistus on lopetettu. Joten ajattelin, että minäpä värjään sen ja lisään käyttöikää. Se oli virhe!! :D Värjäsin sen siis tummanharmaaksi. Tuossa se oli jonkun kuukauden, ja nyt siitä oli pakko päästä eroon. Se oli liian tumma eikä istunut lainkaan muuhun ympäristöön. Jotenka koirat on nyt nautiskelleet omassa huoneessaan divaanissa pötköttelystä. :)

Mutta nyt siihen rautasänkyyn, siinä se nyt on!!



Minusta se on kuin tehty tuohon paikoilleen. Muulta perheelta tuli sanomista alkuun, eihän se toki divaanin muhkeutta ja pehmeyttä päihitä. Mutta tuo ilmavuutta huoneeseen, ja testien jälkeen se hyväksyttiin. Lapset jopa uhkasivat nukkua ensi yön olohuoneessa - toinen puusohvassa ja toinen rautasängyssä. 


Ihan täydessä mitassaan se ei ole, ei sen sängyn virkaa tarvitse toimittaa. Mutta sopivasti mahtuu kaksi istumaan tai yksi pötköttelemään.


Jyskistä ostettua patjaa hieman lyhennettiin, ja ylijäävästä patjan pätkästä sainkin juuri mitoiltaan oikeankokoisen pehmusteen koirien toiseen kehtoon. 


Olen ihaillut sitä koko päivän. 


Vanhat ruusutyynytkin kaivoin esille. Niiden kuosi miellytti taas silmää ja saatanpa niitä ommella vielä muutaman tälle kesälle. 

Kangassohvaan vaihdoin valkoiset päälliset. Harmaat sai nyt lähteä, katsotaan sitten taas syksymmällä tekeekö mieli tummempaa päällistä.


Puusohvasta poistettiin harmaa patjanpäällinen. 


Voihan vaaleanpunainen. Joka kevät sitä vaan ilmestyy jonnekin. 


Vähän vihreää ja varaslähtö pääsiäiseen. 


Pieni vaiva, mutta iso piristys!


Keittiöön neilikoita ja niitä on kahdessa paikassa. Lisäksi olohuoneessa on pikkumaljoissa pari kukintoa. Jaan aina yhdestä kimpusta useampaan paikkaan kaunistusta. 



Eteinenkin sai vähän kukkaloistoa.




Ja olohuoneen neilikat.





Seuraavaksi mietin josko maalaisi keittiön seinät. Katsotaan saanko aikaiseki. Harmillisesti se flunssa iski juuri lomalla. Mutta eiköhän se tästä pikkuhiljaa, hus hus.

Ihanaa viikonloppua!!



Hannis

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti