sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Makuuhuoneen muutos


Nyt on vierähtänyt 8 kuukautta edellisestä postauksesta. Huh! Kiireiset ajat takana, ja olen siirtynyt käyttämään Instagramia näissä sisustusjutuissa. Eli jatkossakin täällä on vähemmän asiaa. Instassa löydät profiilini nimellä @hannamarikas ja postauksiini pyrin laittamaan #:n hanniksenhelmoissa. 

Mutta tässä vähän tämän viikonlopun tekeleitä. Joskus kirjoittelinkin siitä, että meidän pitäisi ostaa uusi sänky ja nyt oli sen aika. Tältä makuuhuone näytti vielä perjantaina.



Vanhat ulos ja tuttujen mökille, ja uusi sänky sisään. Lauantaina sitten kannoin talteen ottamiani vanhoja ovia edes takaisin olohuoneen ja makuuhuoneen välillä. Tähän sopii todella hyvin sanonta, että painoivat kuin synti! 

Tarkoitus oli siis tehdä jommasta kummasta ovesta sängynpääty ja lila versio oli kooltaan sopivampi. Tein siihen puujalat, jotta sain sen sopivalle korkeudelle. Mnusta siitä tuli tosi kiva, vaikkei se ideana mikään uusi ja uniikki olekaan. 



Flunssa iski perjantaina päälle ja ajattelin, etten enempää rehki. Mieskin on Italiassa formuloita seuraamassa, joten itsekseni touhuan. Mutta niinhän siinä kävi, että en malttanut olla tarttumatta seuraavaan projektiin. 

Ostin muutama viikko sitten 70 kpl heinäseipäitä, joita olemme laittaneet aidaksi pihalle. Niitä on jäänyt myös muuhun käyttöön, ja olenkin tehnyt aidan lisäksi parit tikkaat, terassille semmoisen valaisinjutun. Käy kurkkaamssa Instassa mikä terassin pöydän päällä roikkuu. 

Käytin nyt vielä jäljellä olevia seipäitä, ja tein vuodekatoksen. Tämä ajatus tuli päähäni pari viikkoa sitten. En ole tähän mennessä vastaavaa nähnyt, joten pakkohan sitä oli kokeilla. Ajattelin lisätä tuohon vielä jalkopäähän kevyet ja läpikuultavat valkoiset verhot ja valosarjoja niihin jotenkin tai sitten kiertämään tuota yläkehikkoa. Saa nähdä, mihin ajatus vielä johtaakaan.


Eilen vielä mietin, että puranko tämän pois, mutta tänään olen jo itsekin siihen ihan tyytyväinen. Saa nähdä mitä mies tykkää, kun tulee viikonloppureissusta aikalailla muuttuneeseen makuuhuoneeseen.

Ihanaa sunnuntain jatkoa!


Hannis

maanantai 5. joulukuuta 2016

Piparkakkutalkoot


Taas leijailee tuoksut ilmoilla. Tänään oltiin lasten kanssa lomapäivällä, ja päätettiin leipoa pipareita. Lapset oli ahkeria pipareiden leipojia, ja minä tein samalla piparkakkutalon, joka sitten Siirin kanssa koristeltiin. Ja tämmöinen se on tänä vuonna (ensi vuodeksi pitänee tehdä uudet kaavat. Tämä oli jo kolmas vuosi samalla mallilla). 


Pikeeria meni pari satsia, kolmaskin olisi tarvittu, mutta me laiskoina sitten jätettiin koristelu simppelimmäksi. 




Mutta kyllähän se kelpaa näinkin. 


Siiri taiteili hienoja hahmoja talon ympärille. 


Joulukoristeita olen lisäillyt sinne ja tänne. Adventtikynttilät on tänä vuonna samat kuin viime vuonnakin. Sopivat niin hyvin tuohon keittiön kaapin päälle, eikä vie turhaa tilaa.



Hirvet pääsivät istuskelemaan olohuoneen heinäseivästikkaisiin.




Tonttuja takan päälle. 


Karkkikeppeja keittiön hyllyyn.


Pöydältä karkkikepit onkin jo löytäneet parempiin suihin. :)


Nisset meinasin ihan unohtaa, mutta marraskuun viimeisen päivän iltana nekin löysivät paikan itselleen. Kalenteritonttu on vain koristeena, ehkä ensi vuonna se pääse kalenterikäyttöön. 


Pienemmät nisset kököttävät rautasängyllä.


Joulunamejakin hankittiin pari päivää sitten. Sen verran ahkeraan on lasipurkin kansi käynyt, että noinkohan riittää jouluun asti. 


 Ja sitten välillä pitää köllötelläkin, niin kuin Cocokin tekee. 



Huomenna juhlistetaan Suomea, ja sitten olisi vajaa pari viikkoa töitä ennen joululomaa. Toivottavasti sen voi suunnitellusti viettää, eikä viime metreillä työt vie voittoa. 

Ihanaa itsenäisyyspäivää kaikille!

Hannis





sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Huulirasvatehtailua ja isänpäivää


Kuten aina viikonloppuisin, herään koirien kanssa ennen muita. Tänään ehdin selailla muutamia vanhoja joululehtiä ja fiilistellä aamuyön hämärissä ennen kuin siirryin koirahommiin. Kotihommatkin aluille, ja tuore leipä tekeytymään. Leivon ainakin toiselle viikonloppuaamulla tätä nopeasti ja yhdessä astiassa valmistuvaa herkkua. Tämä ohje on Tupperwaren Ultrapro -vuokaan, enkä ole kokeillut toimiiko miten hyvin muissa astioissa.

3dl kädenlämpöistä vettä
1/2 palaa hiivaa tai pussillinen kuivahiivaa
1tl suolaa
5dl vehnäjauhoja
1dl grahamjauhoja 
kourallinen auringonkukansiemeniä (voi jättää poiskin)
1-2tl öljyä

Mittaa vesi, hiiva ja suola astiaan ja sekoita. Lisää vehnäjauhot ja sekoita tasaiseksi. Sitten grahamjauho ja siemenet ja lopuksi öljy. Ripottele pinnalle hieman grahamjauhoja, niin tulee kiva pinta. Kohota vesihauteessa vartin verran tai pöydällä puolisen tuntia kansi päällä. Sen jälkeen uuniin noin puoleksi tunniksi 225 asteeseen ja edelleen kansi päällä. 

Helppo ja todella maistuva leipä, suosittelen kokeilemaan. 


Pakkasilla aina meidän perheessä huulet tuppaa rohtumaan, ja tänä vuonna olin ajatellut tehdä huulirasvat itse. Tarvikkeet tilasin netistä; purkit pakkaustukku.fi:stä ja muut ainekset Pienestä tuoksukaupasta. Aamupalan jälkeen perheen pojat lähtivät isien ja poikien yhteisiin jääkiekkotreeneihin ja me Siirin kanssa pystytettiin huulirasvatehdas. 


1rkl mehiläisvahaa (kosmetiikkalaatu)
2,5-3rkl öljyä (itse laitoin toiseen erään kookosrasvaa ja toiseen kookosrasvaa sekä oliiviöljyä) 
muutama tippa aromiöljyä 

Vaha ja öljy laitetaan vaikka lasiastiaan, joka nostetaan vesihauteen päälle, kunnes ainekset sulavat. Sitten lisäillään aromiöljyä oman maun mukaan. Meidän tuoksuina oli vaniljasokeri ja suklaatryffeli. Ihan huumaava tuoksi tuli. 



Ja sitten neste kaadetaan purkkeihin. Valmista! Todella helppoa ja kivaa. Isänpäivän vieraat saivat näitä tänään matkaansa, ja meidän perheessä jokaisella on oma rasvapurkki jo käytössä.



Näitä riittää vielä monelle ystävälle annettavaksi. Siiri vie myös opettajalle purkillisen. 




Hyvää ruokaa perheen kanssa ja ensimmäiset glögit ja tortut. Rentoillen isänpäivää ja sainpa samalla isäni suostuteltua maalaamaan Aaronin huoneeseen ostetun puisen parvisängyn. Siitä laittelen varmasti kuvia myöhemmin. 


Jouluvalot on löytäneet paikkansa, nerokas olen jos niitä vielä jonnekin saan mahtumaan. :) 



Nyt saunaan ja sitten odottaakin jo tuleva viikko, joka on jälleen kerran tupaten täynnä. Loppuvuodelle ei ole juurikaan luppoaikaa odotettavissa, mutta pitää yrittää nipistää pieniä lepohetkia sinne tänne. 

Ihanaa isänpäivän iltaa,


Hannis

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Lomailua


Ollaan lasten kanssa syyslomalla tämä viikko ja pakko todeta, että tuli niin tarpeeseen. Lapset on nukkuneet pitkään ja minä olen heräillyt jo miehen lähteissä töihin. Rauhalliset aamut ihan vaan itsekseen - tai no, koirien kanssa - on parhaita. Suunnittelen päivän askareita ja valmistelen lapsille aamiaista. Eilen tein todella hyviä perunarieskoja ylijääneestä muussista. 

Muussissa oli mukana jonkin verran porkkanaa makua antamaan. Näin simppelisti rieskat syntyi: 

Sekoitin n. 3 dl:aan muussia yhden kananmunan, vajaan teelusikallisen suolaa ja hieman vajaan 3 dl vehnäjauhoja. Ei kannata sekoittaa liikaa, mutta niin, että ainekset sekoittuvat kuitenkin hyvin. 


Sen jälkeen taikinanokareet pellille ja taputtelin ne tasaisiksi jauhon avulla. 


Ja uuniin 250 asteeseen noin 10-15 minuutiksi uunista riippuen. 


Yksinkertaista ja hyvää! Ja tulee hyödynnettyä kaikki ruoka sen sijaan, että heittäisi pois. 



Voisin lomailla usein. :) Tekeminen ei lopu päivistä kesken. 

Maanantaina maalasin keittiön seinät harmaaksi. Harmillisesti väri oli siniseen taittava, joten uusiksi menee jossain vaiheessa. Mutta ei nyt, sen verran haastava maalattava on tuo tila. 



Mieheni löysi jotain vuosia sitten talomme välikatosta vanhat sukset ja sauvat, kaksi paria. En ole keksinyt niille mitään hyötykäyttöä, mutta maalauksen alta purkaessani verhotankoja pois, mielessäni välähti. :) Sauvoista tulisi verhotangot.  



Yhdistin kaksi sauvaa toisiinsa ja nyt on molemmissa keittiön ikkunoissa uudet tangot. 


Minusta niistä tuli tosi hauskat. Olohuoneeseen vaihdettiin kesällä heinäseipäät verhotangoiksi, niin mikä jottei keittiössä voisi olla sauvat. Sukset vielä jäivät odottelemaat seuraavaa väläystä. 


Olipa ihana kun tuli luntakin. Siitä seurasi vaellus joululaatikolle ja Siirin kanssa laiteltiin jouluvalot vastamaalattuun keittiöön. Illan ja aamun hämärässä on niin tunnelmallista


Darma-neiti oli meidä ilostuttamassa loman aluksi. Pakko oli ottaa pari räpsyä, kun Darma köllötteli sohvalla. 


Nyt jatketaan lomailua. Mukavaa viikkoa!


Hannis

tiistai 18. lokakuuta 2016

Joskus se ottaa aikansa


Pitkin matkaa tulee monenlaisia ideoita ja suunnitelmia, jotka sitten jäävät leijumaan ja odottamaan sopivaa aikaa toteutukselle. Useimmat jäävät vain ideoiksi ja pieni osa oikeasti totutuu. 

Pari vuotta sitten näin kivan betonisaapasidean jossain ja tiesin heti, että haluan sellaiset poikani ensisaappaista. Ne oli laitettu jo eteenpäin kummipojalle, joten odottelin, että ne jäävät pikkumiehelle pieneksi ja sain ne sitten takaisin. Muutaman kuukauden ne kuitenkin vielä odottivat projektin starttausta.

Loppukesästä täytin saappaat betonilla ja tein kolot tuikkukynttilöille. Viime viikonloppuna sain vihdoin kuorittua saappaat pois betonin päältä ja lopputulos on tällainen:   



Pyöräytin reunaan vielä pitsit.


Ilmakuoppien hölskyttelystä huolimatta kärkiin jäi koloset, mutta se ei haittaa. Nyt meillä on ikuistettuna Aaronin pienen jalan ensisaappaat. 



Vähän syvennän vielä kynttiläkoloja, jotta kynttilät uppoavat piiloon enemmän.


Olen tyytyväinen. :) 

Ihan vielä ei kauppareissulla tarttunut joulunameja mukaan, mutta suukkoja kuitenkin. Aika hyvin ovat huvenneet purkista. Piakkoin tähän purkkiin leivotaan pipareita ja hyvää tuoksua kotiin. 


Ai niin, tässä vielä yksi idea - ei ehkä hyvä sellainen. Olen muhituttanut ajatusta, että virkkaisin itse maton. Virkattuja mattohan meillä on pääosin kotona, ovat ihan huippuja koirakotiin. Yhtään en ole kuitenkaan tehnyt omin käsin. Sain ostettua kuteen, ja jotenkin sotkettua ne, ja tässä on nyt mattoprojektini. :) Saa nähdä näkeekö se koskaan loppuaan.  


Vielä kolme päivää töitä, ja sitten on syysloman aika. En malttaisi odottaa.

Kirpakkaa loppuviikkoa,



Hannis

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Nyt se alkaa


Tovi hurahti taas kirjoittelusta. Tosi paljon on tapahtunut reilussa parissa kuukaudessa. Seisauttavinta oli kun menetimme Zorron vajaan kolmen vuoden iässä heinäkuun viimeisenä päivänä, ja täysin odottamatta. Zorro oli minulle SE koira. Ikävä on kova...

Muut asiat on olleet aika toissijaisia ja työtkin taas vähän vaihtuivat. Otin jo aikoja sitten muutamia räpsyjä, kun korjasin viimeisiä kesän merkkejä sisätiloista pois, ja tässä nyt muutamia.

Kesällä kävimme Hirvaskankaan huutokaupassa, mutta mukaan ei tarttunut mitään. Tuurin Miljoonakirppikseltä sentään löytyi tämä vanha arkku (ja vanha vaaka, joka odottaa hiekkapuhallusta).



Aika löytö. Viimeisillä hetkillä kaatosateessa päätin, että jonnekin tämä mahtuu. Ja niin se vaan mahtuikin. :) 

Chihu-tyynyt on tulleet pastellisävyisten tilalle. 


Ja taljankin kaivoin esille. Niitä on vielä pari odottamassa, minne ne sijoitetaan.



Kun pinkki tulilatva lakkaa kukkimasta, tilalle tulee valkoista. Kaipasinkin jo väritöntä aikaa ennen joulun punaista (jep, sieltä se j-sana tuli).




Viherpeukalo en ole, ja vielä on hengissä kesän ulkona olleet muratit. Saa nähdä miten kauan selviävät





Kesällä kävimme myös penkomassa anopin autotallissa, jonne oli kerätty meitä varten joitain esineitä mieheni isoäidin jäämistöstä. Laitan niistä varmasti vielä myöhemmin kuvia. Tämä pieni jakkara, jolla anoppikin on pienenä tyttönä istunut, ilahduttaa punaisuudellaan olohuoneessa ja nyt siinä istuu meidän pienokaiset. 



Tuurin reissulta tarttui uudet pallovalot matkaan. 




Näitä tuoleja tuli anopilta myös kesällä meille 3 kpl. Ensin ne olivat ulkona, kun en oikein tiennyt mitä tehdä niiden kanssa. Ystävän kanssa oltuamme ostoksilla tiesin mikä niiden kohtalo on. 


Mustaa mattamaalia ja ne pääsivät terassilta keittiöön. Aika kivaa särmää tuli JDL:n rautatuolien rinnalle. 


Vispipuuroa on jo tehty kesän marjoista, ja se on aina yhtä hyvää. Paksua ja kuohkeaa ja mikä väri! Leipomisinto on ollut ihan kateissa, mutta ihan kuin se alkaisi pikkasen heräilemään. :) 



Ja niin, mikä alkaa? No joulun odotus tietenkin. Meidän lemppariaikaa. Ensi viikonloppuna kaivetaan joululaatikko esiin, ja sijoitellaan valosarjoja. Siitä se lähtee, 

Kivaa viikon jatkoa,


Hannis