maanantai 8. joulukuuta 2014

Suklaaomenoita

Vuoden viimeinen koiranäyttely on takana ja nyt alkoi näyttelytauko. Seuraavan kerran pääsen harrastuksen pariin keväämmällä. Messuhallissa oli kaikkea kivaa tarjolla koirille, mutta ei meitä kaksijalkaisiakaan oltu unohdettu. Mukaan tarttui lapsille tuliaiseksi ihania suklaakuorrutettuja omenoita. 




Näyttelyn jälkeen ehdimme vielä perheen kesken nauttia toisen adventin vietosta rauhassa loikoillen. Niin se vaan joulu lähestyy, mutta lumesta ei ole tietoakaan. Eli kuratassujen kanssa jatketaan lumen ja pakkasen odotusta. Olisihan se kiva, että lapset pääsisivät myös talven touhuista nauttimaan.





Näitä omenoita päätimme tehdä lasten kanssa jouluksi. Suklaata ja myös karamellia kuorrutteeksi.... Nam!






Muu perhe on jo sairastanut ja nyt se flunssa tuntuu saavan otteen minustakin. Seuraavat päivät taitaa kulua ihan vaan lueskellen. Eli kaivan olohuoneen senkin kätköistä ison kasan joululehtiä.


Hyvää viikonalkua ja pitäkäähän itsenne lämpimänä tuulen tuiverruksessa!


Hannis


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti