lauantai 21. helmikuuta 2015

Viirejä


Aiemmin kirjoittelin, että aion laittaa viirit olohuoneeseen. Niin teinkin, mutta teetin kuitenkin uudet - vielä ei ole vaaleanpunaisen aika. Näissä on valkoista ja tuollaista beigeä valkoisin kuvioin vuorotellen. 




Vaikuttaa siltä, että olisi verhot vaihdettu, mutta pääsee huomattavasti helpommalla. Vaihdan verhot uusiin todella harvoin. Pidän nykyisistä verhoista, ja näillä viireillä saa vuodenaikojen mukaan kivaa uutuuden tuntua.




Helinähän se siellä kurkistaa perunalaatikosta tehdyssä koiranpedissä. 




Ja tässä se jo nukkuukin. :)




Ulkona on sen verran ikävän näköistä, että vielä en ole kevätfiiliksissä. En ole lainkaan kevätihminen, joten aika maltillisesti mennään yleensäkin. Kukissa on kyllä hieman väriä, mutta se onkin ainoa kevään merkki kodissamme. Vielä tovi mennään aika neutraalissa värimaailmassa, mutta eiköhän jotain pastelleja kesän kynnyksellä viimeistään jonnekin ilmesty. 


Ihanaa viikonloppua!!



Hannis

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti