sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Talo piparista


Tämä sunnuntai on mennyt (taas) keittössä puuhastellessa. Jalat on aivan puhki tässä vaiheessa päivää seisoskelusta, mutta aika monta juttua on valmistunut eli seisoskelu on kuitenkin kannattanut.

Aamupalan jälkeen mies lähti pikkumiehen kanssa päivystykseen pari päivää jatkuneen kuumeen ja korvasäryn takia, ja minä jäin valmistelemaan kaalilaatikkoa. Se on aikaa vievä ruoka, joten teen sitä aina kerralla kunnon satsin. Sen muhiessa uunissa kasailin piparkakkutalon sekä koristelin piparikalenterin piparit - ja kaivelin vähän punaista olohuoneen puolelle, mutta siitä sitten myöhemmin.

Tein talon samoilla kaavoilla kuin viime vuonnakin. 



Koristeita taloon olin varannut jo aiemmin. Eivät ole punssikarkkeja, vaikka siltä näyttävätkin. 


Aika isohan se on! :) Ja kun tuo mukiteline on tullut talon paikalle viime joulun jälkeen, pitää miettiä missä tämä talo säilyisi parhaiten ehjänä. 






Aaron seurasi valmistumista loppuvaiheessa ja suunnitteli jo miten talo syödään.  



Adventtikynttilät tein illalla. Lisäsin rautanumerot valkoisiin kynttilöihin. 



Ensimmäiset hyasintit hankin eilen. Mutta ei niistä enää nykyään tuoksuja kotiin tule. Mistä ihmeestä saisi kunnolla tuoksuvia versioita... Ostelin myös sypresseja, mutta muuten odottelen vielä tovin ennen kuin koristelemme enemmän kukkasin. 



Joulua odotellaan jo ihan täyttä häkää. Enää pari yötä ja saa avata ensimmäisen joulukalenterin luukun. 



  

Nyt nautitaan ihanista tuoksuista ja kynttilän valosta. Ja parannellaan meidän pientä potilasta. Ehkä kupponen glögiä ja pari piparia myöhemmin.


Hannis 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti