sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Elämän pieniä iloja


 Tänään on ollut villasukkapäivä. Vettä on satanut koko päivän, ja sisällä tuntuu viileältä. Silloin vedetään villasukat jalkaan - oli vuodenaika mikä tahansa. Toisaalta aika kiva sunnuntai, on ollut hyvä syy lötkötellä koko perheen voimin. 

Suklaa... apu joka asiaan. :) Eilen herkuteltiin suklaakakulla ystävien kanssa ja tänään syötiin loput samalta lautaselta kukin vuorollaan samalla kun pelattiin Afrikan tähteä. Kyllä oli hyvä kakku! Seuraan Hembakad-lehden Facebook-sivuja, ja resepti tuli siellä vastaan. Muutin sitä pohjan osalta vähän, koska Oreo-keksejä ei kaapissa ollut. Tässä hieman muutettu resepti ja alkuperäinen löytyy sieltä Facen puolelta.

Keksi/kinuski/suklaakakku:

Pohja: 

250g haluamiasi keksejä (itse käytin suklaahippukeksejä ja digestivejä)
75 g margariinia

Murskaa keksit ja sekoita voisula joukkoon. Painele irtopohjavuuan pohjalle ja reunoille. Laita pohja jääkaappiin.




Kinuskitäyte:

100g margariinia
1,5 dl fariinisokeria
0,75 dl kuohukermaa

Sulata voi ja lisää sokeri. Kiehauta minuutin ajan. Lisää kerma ja anna kuplia muutamia minuutteja. Tässä kannattaa varoa, ettei kinuskista tule liian kovettuvaa. Kaada pohjan päälle ja laita takaisin jääkaappiin. Anna jähmettyä. 




Suklaatäyte:

2,5 dl kuohokermaa
350g suklaata

Kuumenna kerma (ei tarvitse kiehua) ja kaada paloitellun suklaan päälle. Sekoita kunnes lopputulos on kiiltävää ja tasaista. Kaada kakun päälle ja laita jääkaappiin kovettumaan. 

Ripottele sormisuolaa päälle ja valmis! 


Tämä herkku sopii hyvin myös joulun jälkiruokapöytään.


Takan lisäksi poltettiin pitkästä aikaa kynttilöitäkin. 


En korjaa kynttilöitä kesäksi pois. Ne on kauniita siellä täällä, ja eihän sitä tiedä vaikka jokunen viileä iltakin tulevassa kesässä on. 



Tuossa tekstin seassa tuli aika monta pientä ja suurta iloa; villasukkapäivät, perhe, ystävät, suklaa, kynttilät... Luulenpa, että niitä elämän pieniä iloja on enemmän kuin aina osaa ajatellakaan. Pieniä hetkiä, jotka vaatii vain pienen pysähdyksen.

Rauhallista sunnuntain jatkoa!


Hannis

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti